Windy Windows (2008-)

Windy Windows -teoskokonaisuus koostuu valokuvista, joiden tematiikka rakentuu sisäisen ja ulkoisen yhteensovittamisesta – sisäisyyden viitatessa psyykkisiin tiloihin sekä ulkoisen ympäristöön ja kulttuuriseen ilmapiiriin, jossa elämme. Itsereflektiivisyys, minuuden erilaiset ilmentymät, ajan kuluminen, irrallisuus, globalisaatio sekä teollisen ja orgaanisen väliset vuoropuhelut ovat teoksissa läsnä.

 

Muuttaessani Oulusta Helsinkiin 2008 jätin taakseni itseäni aiemmin määrittäneen lapsuuden ja varhaisnuoruuden uskoni vanhoillislestadiolaisuuden. Aluksi vuokra-asunto Helsingissä oli lähes tyhjä. Keräsin sinne huonekaluja ja muita kodintarvikkeita samoin kuin keräsin uusia kokemuksia – sekä kamerani avulla niihin pohjautuvia uusia valokuvia. Helsingin asunto on toiminut minulle eräänlaisena itseni uudelleenmuotoilun paikkana, ja olen ottanut monet kokonaisuuden valokuvista siellä viimeisen 15 vuoden aikana.

 

Windy Windows -valokuvat ovat syntyneet arkisten hetkien merkityksellisyydelle ja kuvalliselle potentiaalisuudelle hereillä ja herkillä olemisesta. Olen tuonut kuviini myös erilaisia performatiivisia ja lavastuksellisia ratkaisuja. Valokuvaaminen on minulle eräänlaista eksistentiaalista mietiskelyä – sisään- ja uloshengitystä.

 

Teoskokonaisuuden tekemistä ja esittämistä ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.

 

 

 

Home

Etusivu